maanantai 26. maaliskuuta 2012

Globen uupuneita nuorille

Tiistaina 13.3. vieraili Ehnroosin koulussa näyttelijöitä muun muassa Kansallisteatterista. He esittivät näytelmän Globen uupuneet, joka käsitteli ilmastonmuutosta. Näytelmä oli jaettu kolmeen osaan, näytelmiin näytelmän sisällä. Henkilöhahmot pohtivat, miten nuorille voisi kertoa ilmastonmuutoksesta teatterin keinoin. Olisi valittava kahden näytelmän, Ihmisvihaajan tai Titanicin, väliltä. Lopulta päädytään kompromissiin, Globen uupuneisiin. Niinpä näytelmän pääajatukseksi nousee se, että samoin kuin henkilöhahmot luopuvat omista ideoistaan, ihmisten tulisi luopua jostain itselleen tärkeästä. Maapallo tuhoutuu, jos ihmiset pitävät itsepintaisesti kiinni omista näkökohdistaan.

Näytelmän kehittely oli aloitettu pari vuotta sitten lähes tyhjästä. Näyttelijät olivat haastatelleet ympäristötrillereitä kirjoittanutta Risto Isomäkeä. Seuraavassa vaiheessa dramaturgi oli koonnut syntyneet ajatukset näytelmän muotoon. Lopullinen teksti oli syntynyt improvisoimalla. Viimein ilmastoaiheinen näytelmä oli ollut valmis koulukiertueelle, jossa vastaanotto on ollut pitkälti positiivista.

Näytelmän aihe on peräisin Nipaa esittävältä Juha Lehtoselta. Hän kertoi kokeneensa yläasteella ekologisen herätyksen. Valmistuttuaan näyttelijäksi hän päätti yhdistää tärkeäksi katsomansa aiheen omaan työhönsä. Syntyi ajatus Globen uupuneista. Tracya näyttelevä Nora Raikamo mainitsi lähteneensä esitykseen mukaan, koska hän haluaa jättää lapsilleen sellaisen raikkaan hengitysilman, mistä on itsekin saanut nauttia. Esittäessään Globen uupuneita koululaisille näyttelijät ovat pyrkineet siihen, että nuoret alkaisivat ajatella tulevaisuuttaan ilmastonmuutoksenkin kannalta.

Oppilaiden palautteen mukaan näytelmän seuraaminen vaatii keskittymistä. Paikoitellen juoni saattaa jäädä epäselväksi, mutta mukana on useita hauskoja ja kiinnostavia kohtia. Aiheensa puolesta esitys sopii nuorille. Vaikka kaikkea ei välttämättä ymmärtäisi, ajateltavaa siitä ainakin saa.

Ehnroosin koulu, 9D