sunnuntai 20. syyskuuta 2015

OPINTORETKI TUUSULAN KULTTUURIMAISEMIIN SIBELIUKSEN JA HALOSEN 150-JUHLAVUONNA


Seitsemännen luokan kuvataiteen valinnaisryhmä sekä 8E-luokka kävivät ke 16.9. koulun järjestämällä opintoretkellä Ainolassa ja Halosenniemessä tutustumassa kahden Suomen kansallistaiteilijan viimeiseen asuinsijaan, Jean Sibeliuksen ja Pekka Halosen.

Ainolassa Jean ja Aino Sibeliuksen sekä heidän perheensä kodissa oli runsaasti taidetta ja perheen elämästä kertovaa materiaalia. Säveltäjän toivetta kunnioittaen talossa ei kuultu säveltäjän musiikkia.
Halosenniemessä Pekka ja Maija Halosen sekä heidän lapsiensa kotitalossa oli esillä runsaasti taideteoksia. Erityisesti ateljee oli hyvin koristeltu ja esillä oli taiteilijan huipputeoksia. Halosilla oli myös esillä runsaasti uniikkeja sisustusratkaisuja kuten kuuluisat uuninluukut.
Kokonaisuutena retki oli antoisa ja eväät maistuivat sadesäästä huolimatta. Kiitos!
www.ainola.fi
www.halosenniemi.fi

Eero Isola ja Juhani Mäkelä, 8E