PÄIVÄ HARAKAN SAARESSA

Kahdeksas Cern-luokka lähti syyskuisena perjantaina kello 8.30 Ehnroosin koulun pihasta Mäntsälän sähkön sponsoroimalla bussilla kohti Helsinkiä. Seurasi noin tunnin bussimatka, joka meni aika sujuvasti retkitunnelmissa. Saavuimme noin kello 9:30 Kaivopuistoon, jonka jälkeen odotimme laiturilla tovin yhdyslauttaa, joka veisi meidät Harakan saarelle. Laiturilla ollessamme näimme laiturin vieressä uivan silkkiuikun. Silkkiuikku on sukeltamalla kaloja ja selkärangattomia syövä kaunis vesilintu.

Vene vei meidät nopeasti Harakan saareen, jossa oppaamme jo tervehti meitä ja piti lyhyen selostuksen saaresta ja sen mielenkiintoisesta historiasta. Saarella on ollut tieteellisen ja virkistystoiminnan lisäksi myös sotilaallisempia vaiheita. Tämän jälkeen oppaamme vei porukan luontokoulun edustalle, jonne saimme jättää reppumme. Ensimmäiseksi lähdimme ottamaan näytteitä laiturirannasta. Mittasimme veden syvyyden sekä lämpötilan ja keräsimme planktonnäytteitä haaveilla myöhemmin tutkittavaksi.

 

Haavimisnäytteiden purkkittaminen laiturilla.

Seuraavaksi luvassa oli näytteiden haavimista saaren ranta kivikoilla, jonne menimme lyhyttä reittiä seuraten opastamme. Haavimme makean veden eliöitä pienistä kallion lätäköistä sekä suolaisen veden eliöitä merenrannasta levien lomasta. Eniten saimme katkoja. Katkat ovat 1-2 cm pituisia äyriäisiä, jotka elävät meressä. Ne ovat muuten melkein läpinäkyviä, mutta kun ne kuolevat ne muuttuvat vaaleanpunaisiksi. Haaviminen kesti vain noin 15-20 minuuttia ja silti saimme paljon erilaisia otuksia! Näytteet laitettiin ämpäreihin, joita oppaamme kantoi mukanaan. Tämän jälkeen oppaamme ohjasi meitä reppujemme luo, mutta toki tässä välissä pesimme vielä haavit. Evästauolla asetuimme ulkona olevaan pitkään puupöytään, jossa söimme noin 15 minuuttia.  

 

Evästauon jälkeen meidät jaettiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä aloitti kuuntelemalla lyhyen esityksen vesistöjen rehevöitymisestä, jonka jälkeen kiersimme ympäri saarta mennen saaren paikkoihin. Aluksi menimme pitkin lyhyttä tunnelia joka oli maan alla. Siellä ei ollut mitään ja tunneli oli hyvin pimeä. Nousimme tunnelista pois ja jatkoimme matkaa seuraavaa tunnelistoon. Siellä oli kuvia itämeren kasvustosta ja sen eliölajeista. Kuvissa oli esimerkiksi meduusoja. Meduusat ovat kupolimaisia polttiaiseläimiä. Nousimme siitäkin tunnelista lopulta ja menimme taidenäyttelyyn, jossa oli eriskummallisia taideteoksia. Hienoin oli varjokuva, joka näkyi kankaassa sen takana olevista esineistä. Tällä välin toinen ryhmä oli tutkimassa löytämiämme planktoneita ja pieneliöitä mikroskoopeilla. Pääsimme tutkimaan muun muassa pieniä kaloja, katkoja ja kilkkejä. Kiinnostavampaa meistä oli kumminkin planktonin mikroskopoiminen. Yksi meistä löysi petovesikirpun, jolla oli kuusi jalkaa ja todella pitkä häntä. Petovesikirppu on Mustanmeren ja Kaspianmeren alueelta kotoisin oleva tulokaslaji. Se on vain kaksi millimetriä pitkä, mutta sillä voi olla yhden senttimetrin pituinen häntä. Petovesikirpulla on hännässä piikki, jossa on ässän muotoinen koukku, jolla se metsästää. Sitten oppaamme piti selostuksen planktonlajeista sekä myös pieneliöistä ja kaloista.

Mikroskopointia

 

Lyhyen esitelmän jälkeen menimme akvaarioon, jossa uiskenteli tyypillisiä suomalaisia kalalajeja esimerkiksi haukia, ahvenia, kampeloita ja kolmipiikkejä. Kolmipiikki tai rapatuiki tai rautakala on pitkä kala jolla on nimestä päätellenkin kolme piikkiä selässään. Kolmipiikin väritys on aika tumma. Akvaarion ihmettelyn jälkeen haimme reppumme ja olimme valmiina kotimatkalle. Porukka alkoikin jo käyttäytyä aika levottomasti! Oppaamme piti meille loppupuheen ja kiitimme saarella viettämästämme päivästä. Melkein heti veneemme saapui ja lähdimme bussille. Saimme maistiaisia pääkaupungin ruuhkista, kun kotimatka kesti puolisentoista tuntia. Saavuimme lopulta koululle. Päivä oli todella mukava lopuksi vielä kiitos Tarjalle ja Reetalle jotka vievät meidät tälle retkelle!

Hauen poikasia luontokoulun akvaariossa.

 

Kirjoittajat: Sami Niemi, Niklas Kumpumäki ja Niko Vaenerberg

Köksää luovasti poikkeustilanteessa

Poikkeustilanteet vahvistavat säännön!

Ehnroosilla koko syksy on ollut sopeutumista, vaihtuvia tilanteita sekä opiskelua moninaisissa tilanteissa ja tiloissa. Tämä ei ole kuitenkaan oppilaita lannistanut, vaan he ovat sopeutuneet hienosti vaihtuviin tilanteisiin.

Kotitalousopetuksen, ja monen muun aineen, osalta osa oppilaista on opiskellut sisäilmaoireiden johdosta asioita teoriassa kansalaisopistolla ja heille on annettu myös vastuuta omatoimisesta opiskelusta kotona. Oppilaat ovat ansiokkaasti jaksaneet tehdä heille annetut tehtävät ja osa on tehnyt jopa enemmän kuin heiltä on pyydetty. Siitä esimerkkinä tämä 9 F luokan tyttöjen, Helmin ja Veeran, tekemä kokkausvideo (http://youtu.be/MyELLxY7TGM).

Video on hyvä osoitus koulumme vastuullisista nuorista, jotka eivät halua mennä sieltä yli mistä aita on matalin, vaan kunnianhimoisina ottavat vastuuta omasta opiskelustaan ja kehittävät sitä ihan uusille urille. Tytöt ovat oivaltaneet sen, että poikkeuksellisissa tilanteissa ei tarvitse vaipua masennukseen, vaan voi lähestyä asiaa ihan toisesta näkökulmasta sekä luoda jotain uutta ja oppia sen kautta monia uusia asioita.

Poikkeustilanteet siis vahvistavat säännön eli koulumme oppilaat ovat MAHTAVIA nuoria, jotka ovat täynnä hienoja ideoita.

Mikko Metso, kotitalousopettaja

 

7C- ja 8C-luokkien retki Vapon turvesuolle Heinolaan ja pirunpesälle Tiirismaalle

On keskiviikkoaamu klo 8.30 Ehnroosin koulun pihalla. 7C- ja 8C-luokkien oppilaita ilmestyy vähitellen paikalle. Eväät haetaan keittiöltä ja bussikin tulee sovittuna aikana paikalle. Matka kohti Heinolaa alkaa.

Laviassuon turvesuoalueen suuruus hämmästyttää ja laajan, mustan pellon toisella puolella näkyvät suuret turveaumat hämmästyttävät oppilaita. Varastolla meidät vastaanottaa Vapon ympäristöasiantuntija Leena Siltaloppi. Hän ohjeistaa kaikille heijastinliivit päälle, koska työmaalla ollaan. Siltaloppi ja kolme muuta Vaoin työntekijää esittelee meille Suomen soiden määrää, käyttöä ja suojelua. Oppilaat kuuntelevat tarkkaavaisesti kirpeänä syysaamuna.

Meille kerrotaan, että turvetta muodostuu noin yksi millimetri vuodessa, joten nopealla laskutoimituksella suon palautuminen bioenergiantuotantoa edeltävään tilaansa kestää jopa parituhatta vuotta. Turvetta onkin hankala jaotella uusiutuviin tai uusiutumattomiin energiavaroihin.

Kierrämme oppilaiden kanssa katsomassa erilaisia työkoneita, joilla turvetta kerätään suolta. Terävät osat on valmistettu muovista, koska metalliosat saattaisivat lyödä kivikkoisessa maassa kipinän, joka sytyttäisi kuivahkossa turvemaastossa maastopalon. Käymme tutustumassa suon lähemmällä reunalla sijaitsevaan patojärjestelmään, jolla erotetaan suon vedet ympäröivästä vesistöstä. Suolta ympäristöön pääsevän veden laatua tarkkaillaan ja vesi lasketaan kosteikkoalueen kautta ympäristöön. Joillain turvesoilla vettä joudutaan käsittelemään jopa kemiallisesti, jotta ympäristöhaitat minimoitaisiin.

 

Käymme vielä katsomassa kosteikkoaluetta, jonka läpi Laviassuon vedet virtaavat ajan myötä ympäröivään vesistöön. Aamulla vielä hieman jäässä ollut suomaa alkaa Auringon lämmön vaikutuksesta jo sulaa ja oppilaiden kengät näyttävät eränkävijän varusteilta. Osa oppilaista haluaa kuluttaa ylimääräistä energiaa juoksemalla kosteikon toisella reunalla olevalle hirvitornille. He heiluttavat tornista kosteikon etureunalle jääneille voitonriemuisesti.

Kosteikko-osuuden jälkeen Siltaloppi vielä pitää tietokilpailun ja palkitsee parhaiten tienneen oppilaan turvesaippuapullolla ja -palalla. Kaikki haluavat haistaa näitä. Oppilailla on tuoksusta on mielipiteitä laidasta laitaan.

Laviassuolta kuljemme bussikuljetuksella ruokapysähdyksen kanssa Tiirismaalle aivan maston juurelle, ja etsimme polun, josta kuljetaan pirunpesälle. Opettajien onkohan se tää polku -pohtiminen ei vakuuta oppilaita, mutta parempien vaihtoehtojen puuttuessa kuljemme ensimmäisellä yrittämisellä oikeaan paikkaan. Biologian ja maantiedon opettaja Tarja Koivunen kertoo oppilaille reunamuodostumien syntymisestä ja jäännösvuorista. Kiipeämme pirunpesän reunoja pitkin ja kierrämme jäännösvuoren huipun. Reunat ovat pelottavan jyrkät, kaiteita ei ole ja välillä oppilaita pitää huutaa vähän kauemmas reunasta.

 

Bussille käveltäessä pojat keksivät vanhanaikaisen käpysodan uudelleen ja opettajakin saa harhaosuman, minkä jälkeen leikki loppuu lyhyeen mutta sitäkin merkityksellisempään katseeseen. Matkustamme takaisin Ehnroosin koululle täyden päivän jälkeen. Bussissa osa oppilaista on aivan hiljaa ja osa nauraa väsynyttä naurua väsyneille jutuille. Päivä oli menestys. Kiitos kaikille osanottajille.

Antti Korkeila