tiistai 29. toukokuuta 2012

7C-luokan keväinen opintoretki tiistaina 29.5.2012

Lähdimme koululta heti aamusta samalla bussilla 7. luokan ilmaisutaidon ryhmän kanssa. Jäimme Helsingissä Vanhaan kaupunkiin kävelymatkan päähän Tekniikan museosta. Tekniikan museossa saimme ensin itsenäisesti tutustua näyttelyyn. Kiertelyn jälkeen lähdimme kiertämään oppaan kanssa Kuninkaankartanonsaarta, jossa museo sijaitsi. Saarella nimittäin sijaitsi Helsingin ensimmäinen vedenpuhdistamo. Tutustuimme entisen vedenpuhdistuslaitoksen toimintaan, sekä pieneen läheiseen vesivoimalaan, joka on yhä toiminnassa. Pienen evästelyn jälkeen Vantaanjoen rannalla lähdimme bussilla kohti keskustaa. Jäätyämme Kaisaniemessä pois kävelimme Kauppatorille ja nousimme siellä lauttaan ja lähdimme kohti Suomenlinnaa. Suomenlinnaan saavuttuamme kävimme Siwassa ostoksilla. Sen jälkeen lähdimme opettajan johdolla kiertelemään Suomenlinnaa. Olisimme käväisseet Suomenlinna kirkossa, mutta se oli valitettavasti kiinni. Saavuimme saaren eteläosaan Kustaanmiekkaan, jossa tervehdimme vanhoja tuttuja ala-asteelta. Kustaanmiekassa oli suuria kukkuloita, pimeitä tunneleita ja korkeita linnan muureja. Joissakin käytävissä oli paljon vettä, ja jotkut johtivat Kuninkaanporttiin, joka muuten oli hieno nähtävyys. Osa porukasta tutustui paluumatkalla perusteellisesti sukellusvene Vesikkoon. Paluumatka tapahtui lautalla Kauppatorille, josta kävelimme rautatieasemalle Mäntsälään menevään junaan. Loppumatka sujui rattoisasti kuvia ottaen, videoita katsellen ja aurinkolaseja sovitellen. Kaikenkaikkiaan upea reissu! Ensi vuonna uudestaan!