tiistai 4. kesäkuuta 2024

TIKU-valinnaiskurssi 7. luokalla (kemia)

 

Tässä on esimerkkejä projekteista, joita TIKU-valinnaisen tunneilla on tehty.


Testasimme mitä tapahtuu, kun tulppaaneja ja sellereitä laitetaan värilliseen veteen viikon ajaksi. Työssä värjäsimme vettä elintarvikeväreillä ja leikkasimme tulppaanien ja sellereiden varret poikki puolesta välistä. Kun sitten leikatut kasvit laitettiin värjättyyn veteen viikoksi, oli kasvien väri muuttunut värjätyn veden väriseksi.

Toinen tutkimus oli eri aineiden liukeneminen toisiinsa. Otimme vettä, ruokaöljyä, tärpättiä ja ruokasuolaa, joilla testasimme miten ne liukenevat toisiinsa. Suola liukeni veteen, muttei ruokaöljy eikä tärpätti. Tärpätti liukeni ruokaöljyyn muttei suolaan eikä veteen. Samoin kävi ruokaöljylle.


Kolmas tutkimus oli “salapoliisityö”, jossa happamuuden ja muiden ominaisuuksien perusteella piti selvittää mikä aine on kyseessä. Aineet olivat perunajauho, suola, sooda ja vehnäjauho.

Aineiden tiheyksiä tutkimme sokerisateenkaarien avulla. Me värjäsimme vettä ja liuotimme eri värisiin vesiin eri määrän sokeria, kun sitten laitoimme enimmän sokerimäärän omaavan värin (punainen) alimmaksi ja vähiten sokeria omaavan ylimmäksi (violetti), niin kaikki värit yhdessä muodosti sateenkaaren.

 

 

 

 

 

Maitoväritaideteos. Laitoimme maitoa petrimaljan pohjalle ja pudottelimme tippoja elintarvikeväriä perään. Tämän jälkeen dippasimme vanupuikon tiskiaineeseen ja rupesimme sorkkimaan maitoa, jotta värit leviäisivät ja saisivat lopputuloksen näyttämään... Taiteelliselta.

 

 

 

 


 

 

 

Yhdistimme myös kemian ja kotitalouden työskentelyä. Pääsimme tekemään kotijuustoa ja perunarieskoja sekä mustikkatrion. Mustikkatriossa tutkimme, miten mustikka toimii luonnonindikaattorina.

 

 

  

Huhti-toukokuussa osallistuimme Mäntsälän yrittäjien järjestämään julistekilpailuun. Saimme mukaan jopa 7 yritystä, kuten Kimmin ja Helmililjan. Mainokset ovat esillä kesällä 2024 Keskuskadun pylväissä.




Kevään luokkaretkellä Helsingissä vierailimme Luonnontieteellisessä museossa, jossa pääsimme tutustumaan muun muassa museon eliökokoelmiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Blogiteksti ja kuvat: Juho Pallaskari ja Aapo Johansson 7C sekä Jenna Salmijärvi (opettaja)

perjantai 27. tammikuuta 2023

 

Kirsti Manninen luennoi Ehnroosilla

 

”Miksi mielikuvitus on tärkeää?” Tämän kysymyksen äärelle oli koko Ehnroosin koulun väki pysähtynyt, kun koulun tapahtumarikas syyslukukausi sai jatkoa. Oli maanantai-iltapäivä 12.12.2022, ja koko koulun sali oli hiljentynyt kuuntelemaan mäntsäläläisen kirjailija-käsikirjoittaja Kirsti Mannisen pitämä luentoa lukemisen ja mielikuvituksen tärkeydestä. 

Luennossaan Manninen lähestyi mielikuvituksen merkitystä monelta eri kantilta. Hän korosti erityisesti sitä, kuinka meidän on lukiessamme tehtävä itse omat kuvanauhat päähämme. Meidän on käytettävä mielikuvitustamme, joka on yksi suurimmista voimavaroistamme. ”Kun sinä rakennat itse oman kuvanauhan, silloin sinä käytät sitä kaikkea, mikä on mahdollista. Jos sinä aina otat vain sen, jonka toiset ovat sinulle valmiiksi lautaselle mättäneet, niin silloin sä et koskaan pääse maistamaan sitä miltä asiat oikeasti maistuvat.” Näin Manninen tiivisti asian.

Manninen jakoi myös mieleenpainuvan vertauskuvan hirsitalosta romaanina: kirjailija tekee taloon tukevat perustukset, pilkkoo siihen tarvittavat puut sekä rakentaa talon pala palalta. Talon muuten ollessa valmis hän viimeistelee talon vielä sisältäpäin, sisustaa sekä hienosäätää kaikki pienimmätkin yksityiskohdat. Sen jälkeen kirjailija tarkastelee kaikkea tekemäänsä ja näkee asiat omanlaisenaan. Sitten taloon astelee lukija, joka katselee taloa eri silmin. Hän näkee saman talon aivan erilaisena. Tätä kutsutaan lukemisen taiaksi.

                      Luennon aikana Mannisen tuotannon laajuus valkeni vielä uuteen ulottuvuuteen. Yli sata romaania sekä lukuisia TV- käsikirjoituksia kirjoittanut Manninen tiesi mistä puhuu. Saimme kuulla monta hulvatonta tarinaa erilaisten projektien tuotannosta. Kaiken kaikkiaan luento oli koko koululle hauska ja monella tapaa opettavainen ja ajatuksia herättävä kokemus.

”Mielikuvitus on se, jonka avulla te voitte tuntea miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Sen avulla te voitte ratkaista kaikki ongelmat”, sanoi Manninen. ”Ja siksi mielikuvitus on tärkeää.”

 

Saara Leinonen 9C

Kirjailija-käsikirjoittaja Kirsti Manninen Ehnroosin koululla


 

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Jani Toivola kävi kylässä

 

Näyttelijä-kirjailija Jani Toivola saapui Ehnroosin koululle 8.9.2022 puhumaan yhdenvertaisuudesta. Toivolan puhetta kuunneltiin liikuntasalissa, jonne oli kokoontunut koulumme jokainen luokka-aste sekä koko henkilökunta. Pääviestissään Toivola painotti ihmisten samanarvoisuutta, vieraanvaraisuutta ja yksilön hyväksyntää. Puheensa alussa Jani Toivola kertoi, että häntä jännittää yhä uusien ihmisten eteen saapuminen, mutta hymyilevät kasvot ja iloiset katseet luovat hyväksytyn ja tervetulleen olon, kun hän saapuu yleisön eteen.

 

Myös koulussa oppilaat voivat luoda hyväksyvän ilmapiirin keskuuteensa, jotta kaikilla olisi turvallinen ja hyvä olo kouluarjessa. Pienetkin eleet, kuten silmiin katsominen ja hymyileminen luovat tunteen siitä, että on hyväksytty ja riittää juuri sellaisena kuin on. Kenenkään ei pitäisi joutua kysymään lupaa muilta siihen, mitä itse on. Jani Toivolan sanoin: “Niin monta kertaa, kun olen elämässä antanut muiden päättää, mitä saan olla tai mitä en saa olla tai mistä saan olla kiinnostunut, niin tämä onkin ehkä jokin semmoinen kohta, mistä en voi neuvotella”, eli muiden mielipiteistä ja sanomisista huolimatta ketään toista ei voi eikä pidä muuttaa. Itselle tärkeistä asioista ei tulisi luopua vain, koska muut ovat sitä mieltä. Omia toiveita ja tavoitteita ei pitäisi joutua epäilemään, vaan niistä pitäisi saada olla ylpeä.

 

Jani Toivolan puhe päättyi valtaisiin aplodeihin. Elämänsä aikana näyttelijänä, tanssijana, juontajana sekä kansanedustaja toiminut Toivola toi uudenlaista näkökulmaa tärkeään aiheeseen. Toivola on itsekin joutunut nuorena kiusaamisen kohteeksi, minkä takia hänen ja monen muun samassa tilanteessa olevan tarinat ovat tärkeitä ja arvokkaita kuulla.  

 

Muistakaamme Jani Toivolan sanat: “--jokainen meistä saisi valita, mihin haluamme asettua tai mitä haluamme tehdä. Kukaan meistä ei olisi toinen toisilleen poliisi siinä, mistä saat olla kiinnostunut tai innostunut tai miltä saat näyttää tai kenestä saat välittää tai mitä se ikinä onkaan.

 

Minea Paajaste 9e

keskiviikko 25. toukokuuta 2022

 

Luokan 9C leirikoulu Inarissa 1.5. - 6.5.2022

Sunnuntai 1.5.

Sunnuntaina matka alkoi Wanhalta klo 6.00. Matkaan lähdettiin bussilla. Edessä oli noin 16 tunnin bussimatka. Ensimmäinen pysähdys oli Hirvaskankaan ABC:llä, jossa söimme aamupalan. Hirvaskankaan jälkeen matkaa jatkettiin Oulun eteläpuolella sijaitsevalle Tupoksen ABC:lle. Seuraava pysähdys oli Rovaniemen Shellillä, jossa söimme päivälliseksi kanakorit. Rovaniemeltä matka jatkui vielä nelisen tuntia. Matkan loppuvaiheessa oli paljon upeita maisemia ja kaikilla oli todella kivaa, etenkin opettajilla. Pääsimme perille Vasatokkaan ja siellä meitä odotti iltapala. Iltapalaksi oli kylmiä tortilloja. Iltapalan jälkeen kaikki menivät asettumaan huoneisiinsa.




 


 

Maanantai 2.5.

Maanantai alkoi tavallista myöhäisemmällä aamiaisella. Jonka jälkeen pääsimme tutustumaan odottelu aikana ensimmäistä kertaa pelihuoneeseen. Kun pingispelit olivat pelattu ja biljardipelit vielä hyvin kesken, siirryimme Lapintupaan infohetkeä varten. Kun puhumiset oli puhuttu ja info saatu pois alta, siirryimme ulos nappaamaan poroja. Mutta Lapintuvalta oli tullut mukaan kaksi kaveria, hauki Hauka ja tunturipöllö Teppo. Porot, joita tulisimme nappaamaan olivat nimeltään Britney ja Pertta, ja olivat tehty puusta, joten kenellekään ei tullut vielä ideoita porovarkauksista. Kun porot oli napattu eri tasoisilla onnistumisilla, alkoi ryhmähiihtokilpailu. Kolmeen ryhmään valittiin, jokaiseen neljä henkilöä kilpailemaan. En nyt muista, kuka voitti, mutta olen aika varma, että se oli se, joka sisälsi opettajan. Lounaan jälkeen oli huonon sään takia sisäleikkejä eli seinäkiipeilyä, korista ja sählyä. Jonka jälkeen oli jo aika päivälliselle. Sen jälkeen oli aika käydä maaten, käydä saunassa ja syödä iltapalaa. Tyttöjen huoneessa, kuitenkin valvottiin myöhään puheiden parissa.





 




Tiistai 3.5.

Tiistaipäivä alkoi aamupalalla, jonka jälkeen lähdimme heti bussilla Inariin Jäniskoskelle. Kävelimme lumihangessa noin 3 km ja ihastelimme maisemia. Matkalla ylitimme riippusillan jee! Kävelyn jälkeen päästiin Inarin keskustaan ja siellä oli mahdollisuus käydä kaupassa ja matkamuistomyymälässä.  Ostosten jälkeen menimme Siidaan, jossa kävimme saamelaismuseossa. Siellä kerrottiin saamelaisista ja heidän historiastaan. Bussilla menimme takaisin Vasatokkaan. Söimme lounaan, jonka jälkeen oli vapaa- aikaa. Iltapalalla paistoimme kodassa makkaraa. Illalla oli vielä mahdollisuus käydä saunassa. Sekä päivän päätteeksi vietimme kivan peli-illan luokkalaisten kanssa. Sitten nukkumaan!


 




 

Keskiviikko 4.5.

Päivän ohjelma: Fatbike, pakohuone, liukulumikengät, jousiammunta ja seinäkiipeily

Keskiviikkoaamu alkoi Fatbike-pyöräilyllä, liukulumikenkäilyllä tai pakohuoneella.

Ryhmä 1 aloitti pakohuoneella ja sattumoisin oli ainoa, joka myös pääsi ajassa ulos huoneesta. Seuraavaksi oli liukulumikenkäilyä, kengät tuntuivat huonoilta suksilta. Pyöräilyn jälkeen oli hieman vapaata aikaa, sitten oli seinäkiipeilyä. Kiipeily oli haastavaa ja monet tekivät hurjia saavutuksia. Jousiammunta on hauska laji, kun et odota vuoroa. Liikunnan jälkeen oli vapaa-aikaa ja illalla oli sauna.



 







Torstai 5.5.

Torstaipäivän aamupäivällä suuntasimme laavulle, jossa harjoittelimme erätaitoja mm. trangian käyttöä, nuotion kokoamista ja sytyttämistä. Trangialla valmistimme pussimuusia sekä poroa. Tämän jälkeen suuntasimme takaisin Vasatokkaan, jossa harjoittelimme vielä teltan kasaamista. Näiden aktiviteettien jälkeen suuntasimme bussilla paikalliselle porotilalle, jossa vietimme reilun tunnin. Päivä huipentui, kun illalla menimme kotaan paistamaan makkaraa ja lettuja.



Perjantai 6.5.

Perjantai aloitettiin rivakalla pakkaamisella, jonka jälkeen keskustelimme viikon kuulumisista ja täytimme arvioinnin Vasatokasta. Kun kaikki oli saatu valmiiksi Vasatokassa, alkoi bussimatka. Bussilla kerettiin ajamaan noin tunti, kun pysähdyimme laskettelemaan Saariselälle.








Laskettelun jälkeen pysähdyimme paikallisessa K-marketissa, josta suuntasimme kohti Rovaniemeä.

Rovaniemellä pysähdyimme Shellille syömään kanakoreja. Saavuttuamme Ouluun bussikuskimme vaihtui. Melkein heti Oulun jälkeen pysähdyimme Tupoksella Abc:eelle hakemaan iltapalaa.

Samalla bussissa alkoi hiljaisuus.

 

Blogitekstistä ja kuvista vastasivat 9C:n oppilaat: Pavel Kosonen, Martti Leinonen, Viljami Karvonen, Lara Uotinen, Daniel Hörhammer, Tuomas Heikkilä, Elsa Pyykkö, Jenni Hakala, Sanni Kopakkala, Elli Hiltunen, Anni Suominen, Juuso Rasinen, Paulus Vaara, Joosua Muukka, Ilari Uusitalo, Aino Ikonen ja Leea Rivinoja